Dubain turvallisuus 2020 – onko kaupunkiin turvallista matkustaa?

Kun matkailija pohtii reissua Lähi-itään, on turvallisuus usein mietteissä alueelta tulevien uutisten johdosta. Lähi-idästä löytyvän Dubain turvallisuus on kuitenkin huipussaan, eikä tätä timanttia kannata vältellä.

Dubai on Arabiemiraatteihin kuuluva kaupunki Lähi-idässä. Vaikka alue voikin aiheuttaa kysymyksiä turvallisuuden suhteen, on Dubain turvallisuus yksi maailman parhaimpia. Tässä kaikki mitä kaupungin turvallisuudesta tulee tietää, jotta matka tähän ihanaan kaupunkiin onnistuu.

Rauhallinen ja järjestäytynyt kaupunki

Dubain turvallisuus on huippuluokkaa, eikä kaupungissa tarvitse pelätä rikollisuutta. Kaupungin ja maan lait ovat todella tiukat, jonka johdosta rikollisuutta on todella vähän. Dubain kaduilla voi kulkea siis huoletta ilman sen suurempaa pelkoa esimerkiksi taskuvarkaista.

Terrorismi ja rikollisuus eivät ole asioita, joita kaupungissa tulisi pelätä. Maalaisjärkeä on toki hyvä käyttää, eikä esimerkiksi laukkuja ja muita tavaroita kannata jättää vartioimatta. Yleisesti ottaen Dubain turvallisuus on kuitenkin jopa monia Suomen kaupunkeja parempi. Dubain vaarat liittyvät lähinnä liikenteeseen, sillä paikallinen autokulttuuri voi tuntua välillä varsin hurjalta! Autoa vuokratessa käytä varovaisuutta ja pysy valppaana.

ApolloApollo

Muista nämä Dubain turvallisuusvinkit

Dubain yleinen hätänumero on 999, josta yhteyden saa siis niin ambulansseihin kuin poliisiinkin. Hätänumeroissa palvelua on mahdollista saada englanniksi. Dubain asukkaat ovat ystävällisiä, joten kysy rohkeasti apua mikäli sinulla on jokin hätänä.

Suomen lähin suurlähetystö palvelee Abu Dhabissa.

Huomioi nämä käyttäytymissäännöt 2020

Arabiemiraattien ollessa islamilainen valtio, tulee täällä pitää mielessä joitakin erilaisia käyttäytymissääntöjä. Vaikka kaupungissa pätevätkin vähän eri säännöt heille, jotka eivät ole muslimeita, kannattaa joitakin asioita vältellä jo ihan kohteliaisuussyistä.

Alkoholi ja tupakointi

Alkoholia on saatavilla matkailijoille hotelleissa ja joissakin ravintoloissa. Niiden nauttiminen on matkailijoille sallittua, mutta alkoholia ei kannata nauttia julkisilla paikoilla.

Tupakointi on Dubaissa varsin yleistä ja monissa paikoissa sallittua. Alueet on yleensä merkitty ja mikäli et ole varma, kysy paikallisilta – yleisesti ottaen tupakkaa saa polttaa jopa sisätiloissa!

Apollo – Dubai

Löydä parhaat lomatarjoukset Dubaihin!

Etsi lomatarjouksia

Lääkkeet

Dubain turvallisuus on jopa niin tiukkaa, että maa vartioi lääkkeiden maahantuontia todella tarkasti. Matkailija saa yleisesti tuoda yleisimpiä reseptilääkkeitä omaan käyttöön kolmeksi kuukaudeksi. Resepteistä tulee olla englanninkielinen jäljennös mukana. Netistä kannattaa tarkistaa ovatko tarvitsemasi lääkkeet erityisluvan vaativia – näihin sisältyvät:

  • Hyvin voimakkaat kipulääkkeet
  • Eräät hormonivalmisteet
  • Psyykenlääkkeet
Matkapojat

Löydä upeita matkatarjouksia 2024/25 lomiin! Rantalomia, kiertomatkoja, risteilyjä ja paljon muuta!

Etsi matkoja

Julkiset hellyydenosoitukset

Julkisia hellyydenosoituksia ei Dubaissa katsota kovin hyvällä, joten kumppanin kanssa matkustettaessa suutelu kannattaa jättää hotellihuoneeseen. Tämä on periaatteessa kiellettyä siveetöntä toimintaa, mutta ulkomaisten kohdalla sitä katsotaan yleensä läpi sormien. On kuitenkin paljon parempi vältellä julkisia hellyydenosoituksia kokonaan, jotta varmasti vältyt ongelmilta.

Naimaton pariskunta on kaupungissa varsinkin omituisuus, sillä he eivät periaatteessa saisi jakaa esimerkiksi samaa huonetta. Tätä ei kuitenkaan juuri noudateta tai tarkasteta hotelleissa – pidättäydy siis vain julkisista rakkaudenosoituksista! Dubaissa samaa sukupuolta olevien suhteet eivät ole laillisia, joten samaa sukupuolta olevien parien kannattaa erityisesti vältellä hellyydenosoituksia – samassa huoneessa yöpymiseen ei kuitenkaan kiinnitetä huomiota.

Pukeutuminen

Dubaissa voi huoletta käyttää ihan tavallisia vaatteita ja rannalla saa olla uimapuvussa, kuten missä tahansa muussa rantalomakohteessa. Lomakohteiden ulkopuolella on toki usein hyvä pukeutua hieman konservatiivisemmin ja varsinkin julkiset moskeijat vaativat usein peittävämpää pukeutumista.

Artikkeli jatkuu alempana
Löydä parhaat aktiviteetit tähän kohteeseen ja osta liput etukäteen!
Artikkeli jatkuu...

Kiehtova ja eksoottinen kohde

Jos haluat lomaltasi rentoa menoa, runsaasti nähtävää sekä jotakin uutta ja yllättävää, on Dubai ehdottomasti hyvä valinta. Kaupunki on matkakohteena mitä loistavin – Dubain turvallisuus ja monipuoliset mahdollisuudet kokea ja nauttia takaavat, että lomasi on mitä onnistunein.

Täältä löydät lisää vinkkejä Dubain matkaan!

Anna siis tämän ihastuttavan ja eksoottisen kohteen houkutella sinut luokseen!

BOTTOM

Varaa loma edullisemmin - Tutustu äkkilähtöihin!

Avaa äkkilähdöt

Lue lisää aiheeseen liittyvää:

Jätä kommentti