Matkavekan toiminta päättyi konkurssiin vuonna 2020.
Matkavekka oli yksi Suomen vanhimpia matkatoimistoja. Yritys aloitti toimintansa jo vuonna 1973 ja se toimi sekä matkanjärjestäjänä, että matkanvälittäjänä.
Matkatoimisto aloitti toimintansa bussi-laiva yhdistelmämatkoja tarjoten. Sen tie koko kansan tietoisuuteen oli pitkälti perustaja Seppo Vekan ansiota. Hän kehitteli 1970-luvun puolivälissä atk-ohjelman matkojen varaamiselle, tehden siitä helppoa, edullista ja tehokasta.
Matkavekka tarjosi paljon hyviä ratkaisua nettisivuillaan ja matkan tilaaminen oli sivuilla tänäpäivänäkin helppoa – aivan niin kuin lomalle lähdön tulee ollakin!
Matkalle pääsi lähtemään ympäri Suomen
Matkavekan tarina Suomen rakastamaksi matkatoimistoksi alkoi toden teolla 2000-luvulla erilaisten yrityskauppojen myötä. Lopuksi matkatoimisto oli osa Primera Holidays Oy konsernia. Tämä pohjoismainen matkailukonserni yhdisti Matkavekan ja Lomamatkat Oy:n yritystoiminnat, jonka johdosta Matkavekka tarjosi runsaasti erilaisia matkoja risteilyjen lisäksi.
Eräs Matkavekan suurimmista myyntivalteista ja syy sen suosion taustalla oli matkatoimiston tarjonta matkoihin ympäri Suomen. Matkavekka ei lähettänyt lomailijoita matkalle pelkästään Helsingistä, vaan kuljetuksia ja lentoja tarjottiin kattavasti ympäri Suomen, jopa 15:sta kotikentältä.
Matkavekka –lomamatkojen lähtökenttiin lukeutuivat muun muassa:
- Helsinki
- Kuopio
- Kajaani
- Jyväskylä
- Joensuu
- Oulu
- Pori
- Tampere
Niinpä lomalle pääsi helposti mistä päin Suomea tahansa, eikä sinun tarvinnut matkaa varatessa hankkia erillistä kyytiä Helsinki-Vantaalle.
Suomalaisten suosikkikohteet Espanjasta Thaimaahan
Matkavekka –risteily Tukholmaan oli matkatoimiston ensi askel lomamatkailuun. Sittemmin matkatoimiston tarjonta kasvoi ja laajentui, vaikka toki risteilytkin kuuluvat edelleen Matkavekan valikoimaan.
Matkavekka tarjosi paljon vaihtoehtoja pakettilomiin erilaisissa kohteissa ja erilaisille matkaryhmille. Matkatoimiston sivuilta löytyivät niin perhematkat kuin lomat yksin matkaavillekin, sekä myös ryhmille. Vaikka pakettimatkat, joihin kuuluu sekä matkat että majoitus, olivatkin pääosassa Matkavekan lomamatkatarjonnassa, pystyi matkatoimiston kautta varata myös pelkät lennot haluamaansa kohteeseen.
Tässä hieman tarkempia tietoja minkälaisia matkoja Matkavekan kautta oli mahdollista varata ja minne.
Rantalomat
Rantalomat ovat usein ne suomalaisten suosimat valmismatkat. Matkavekka teki rantalomia läpi vuoden, joten löysit loman olitpa sitten lähdössä pakoon talvea tai hakemaan takuuvarmaa aurinkoa kesälomallasi.
Matkatoimiston rantalomat suuntasivat suomalaisten suosimiin kohteisiin Kreikasta Thaimaahan. Matkavekka lisäsi jatkuvasti uusia rantalomakohteita valikoimaansa, joten matkatoimiston avulla pystyi kokemaan aina jotakin uutta.
Tässä muutama kohde, jotka heillä oli:
- Attika Riviera Kreikassa
- Costa Blanca Espanjassa
- Istria Kroatiassa
- Pohjois-Kypros
Kaupunkilomat
Matkavekan tarjonnasta löytyi runsaasti mielenkiintoisia kaupunkilomia. Näissä pääsit tutustumaan niin Barcelonan kauniiseen ja erikoiseen arkkitehtuuriin kuin Japanin lumoavaan ja länsimaista eroavaan ilmapiiriinkin. Hotellit olivat aina valittu huolella ja ne sijaitsivat usein lähellä keskustaa tai kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä. Matkavekka järjesti myös erilaisia kiertomatkoja kaupunkikohteisiin ja pystyit yhdistämään kaupunkiloman rantaloman kanssa monissa kohteissa, kuten vaikkapa juuri Barcelonassa!
Perhematkat
Matkavekka teki runsaasti perhelomia, joissa jokaisen perheenjäsenen tarpeet oli otettu huomioon. Kohteiden hotellit olivat perheystävällisiä ja kohteessa riitti tekemistä niin perheen pienimmille kuin mukana matkustaville aikuisillekin.
Matkavekan Legoland –perhematka oli varsin suosittu vaihtoehto kesäloman viettoon. Tähän matkapakettiin sisältyivät lennot Tanskaan, liput Legolandin huvipuistoon sekä majoitus, joko lomahuoneistossa tai hotellissa. Matkaan kuului myös suomenkielinen opastus niin lentokentällä, kuin lisämaksullisella retkellä Givskud Zoon eläintarhassa.
Risteilyt
Kuten todettua, Matkavekka –risteily Tukholmaan antoi alun matkatoimiston upealla tarinalle. Vielä loppuvuosinakin matkatoimiston suosituimpia matkoja olivat juuri risteilymatkat. Matkatoimiston risteilyt suuntautuivat varsinkin Viroon.
Matkavekan Tallinnan risteily oli yksi suosituimmista ja Tallinkin laivat kuljettavat Matkavekka –matkailijan myös Pärnuun ja Saarenmaalle. Viron risteily oli mukava mahdollisuus lyhyempään lomaan ja oiva keino kokea esimerkiksi juuri Tallinna.
Perusristeilyjen lisäksi Matkavekan kautta pystyi varata teemaristeilyjä. Tällöin matkatoimisto suunnitteli ja auttoi toteuttamaan teemaan liittyvää ohjelmaa, kuten jouluaiheisia juttuja. Nämä olivat hauska kokemus varsinkin ryhmämatkalaisille!
Kiertomatkat
Matkavekka –kiertomatkat pystyi varata niin Eurooppaan kuin Aasiankin kiehtoviin kohteisiin. Kiertomatkoilla matkattiin oppaan johdolla kaupungista ja kylästä toiseen. Ne olivat kokonaisvaltainen tapa tutustua maahan, johonkin tiettyyn alueeseen tai vaikkapa johonkin historiallinen tapahtumaan!
Matkavekan suosituimpiin kiertomatkoihin kuuluivat muun muassa Vietnam ja Kreikka. Molemmissa kohteissa pystyi kokea historian havinaa ja täydellisiä makuelämyksiä. Vuoden 2018 Matkavekan kiertomatkojen joukossa oli myös uutuuksia kuten Kierros Andalusiassa ja Torremolinos sekä Taivaallinen Thaimaa.
Ryhmämatkat
Mikäli olit matkalla isommalla porukalla, auttoi Matkavekka sinua suunnittelemaan ja varaamaan ryhmämatkan. Ryhmämatkan pystyi räätälöidä toiveidesi mukaan minne tahansa. Ne voisivat olla niin rantalomiakin kuin teemamatkoja. Kohteessa oli mahdollista järjestää myös juuri ryhmälle suunniteltua erityisohjelmaa.
Ryhmämatkoja järjestettiin kaiken kokoisille ryhmille, kuitenkin niin, että matkaseurueeseen tuli kuulua vähintään 10 henkilöä.
Varaa pelkät lennot
Matkavekka ei tarjonnut vain valmismatkapaketteja, vaan pystyit varaamaan pelkät lennot matkatoimiston kautta. Jos olit omatoimimatkailija tai halusit varata majoituksen esimerkiksi Hotels.comin kautta hotelliin, jota ei löytynyt Matkavekan tarjonnasta, niin pystyit silti varata edulliset lennot matkatoimiston sivuilta.
Matkavekka takasi edulliset lomat
Matkavekan suosion taustalla oli sen hyvä hinta-laatusuhde. Hyvästä ja laadukkaasta palvelusta haluaa toki maksaakin, mutta lomailijat hakevat aina myös edullisia vaihtoehtoja ja tämä onnistui taatusti Matkavekan kanssa.
Äkkilähdöt
Jos voit lähteä matkaan lyhyemmällä varoitusajalla, kannattavat äkkilähdöt. Matkavekka –äkkilähdöt sisälsivät runsaasti vaihtoehtoja ja matkakohteet päivittyivät päivittäin. Niitä kannatti siis pitää silmällä mikäli halusit edullisen loman, olipa haaveissasi sitten rantaloma tai perheloma Legolandiin. Matkatoimiston äkkilähdöillä oli mahdollista löytää jopa Kaksi Yhden Hinnalla –tarjouksia. Huomioi myös, että äkkilähtöjä löytyi runsaasti maakuntakentiltä ympäri Suomen! Matkaan pääsi siis esimerkiksi suoraan Kuopiosta.
Tarjoukset
Matkavekka –tarjoukset löytyi helposti sivustolta ja niitä ilmaantui runsaasti pitkin vuotta. Tarjoukset näkyivät aina etusivulla ja vaihtoehtoja pystyi tutkimaan matkoja selatessa. Parhaimmat tarjoukset ilmaantuivat usein sesonkiaikoina, niin syys- kuin talvilomienkin aikaan.
Yhteystiedot
Matkavekkaan sai yhteyden monin eri tavoin. Matkatoimisto palveli matkojen myynnin osalta numerossa 020 120 4000 maanantaista keskiviikkoon kello 8.00-18.00 ja torstaista perjantaihin kello 9.00-17.00 Puhelinpalvelu oli suljettu lauantaisin, mutta auki sunnuntaina kello 10.00-15.00 välillä.
Matkavekan valtuutettuja jälleenmyyjiä löytyi ympäri Suomen. Heidän yhteystiedot löytyivät Matkavekan nettisivuilta, jossa palveli myös chat-myyntipalvelu aina arkisin kello 9.00-17.00 ja sunnuntaisin kello 10.00-15.00 (lauantaisin suljettu).