Vuoristotauti voi yllättää salakavalasti

Matkailu voi joskus altistaa matkailijan erilaisille sairauksille. Näistä vuoristotauti on sellainen, josta laskettelijoiden, vaeltajien ja muissa korkeissa paikoissa viihtyvien matkailijoiden tulisi tietää.

Vuoristotautia voi esiintyä kenellä tahansa, eikä se ole sairaus, jolta fyysinen hyvä kunto voi välttämättä suojata. Kehon altistaminen ilmanpainevaihteluille voi aiheuttaa epämiellyttäviä oireita, silloin kun matkailija liikkuu yhä korkeammalle merenpinnasta. Matkailijan on hyvä ymmärtää mistä vuoristotaudissa oikein on kyse, sillä oireet voivat pahimmillaan olla hengenvaaralliset. Alla kattavat tiedot siitä mistä vuoristotauti johtuu, mitkä ovat sen oireet ja kuinka tautia voi hoitaa ja ennaltaehkäistä.

ApolloApollo

Vuoristotaudin syyt

Vuoristotautia voi esiintyä kenellä tahansa, kuka viettää aikaa korkealla merenpinnasta. Tämä johtuu siitä, että ilmanpaine ja ilmassa olevan hapen määrä vaihtelee sen mukaan missä korkeudessa olet juuri merenpintaan nähden. Mitä korkeammalle nouset, sitä vähemmän ilmassa on ilmanpainetta ja happea, jota hengittää.

Missä korkeudessa vuoristotauti sitten voi alkaa oireilla? Sitä ja sen oireita voi esiintyä jo 2 000 metrin korkeudessa, mutta yleisesti vaivoja ilmenee noin 2 500 metrin korkeudessa. Kun korkeus kasvaa, myös riski sairastua vuoristotautiin lisääntyy.

Vuoristotautia voi siis esiintyä jos matkailet korkeilla vuoristoalueilla. Vuoristotauti Alpeilla on usein suomalaisten matkailijoiden ongelma, sillä monet Alppien laskettelukohteet ovat usein juuri yli 2 000 metrin korkeudessa. Muissakin korkeissa vuoristoissa laskettelijat ja vaeltelijat voivat altistua sairaudelle. Mutta maailmalla on lisäksi runsaasti kiehtovia kaupunkeja, jotka sijaitsevat korkealla ja voivat siten aiheuttaa innostuneelle matkailijalle vuoristotautia. Esimerkiksi Bolivian La Paz sijaitsee peräti yli 3 600 metrin korkeudessa.

Artikkeli jatkuu alla
Löydä tarjoukset lasketteluvaatteisiin ja -varusteisiin!
Laskettelu ja hiihto
Artikkeli jatkuu...

Kenellä tautia voi esiintyä?

Vuoristotaudin syyt johtuvat siis ilmanpaineen vähyydestä ja hapenpuutteesta. Tautia esiintyy kuitenkin todella yksilöllisesti – joku toinen voi lasketella Alpeilla aivan huoletta, kun taas toisella voi ilmaantua pahojakin oireita.

Siihen kuka sairastuu vuoristotautiin voivat vaikuttaa seuraavat asiat:

  • Ikä – nuoret voivat sairastua siihen herkemmin
  • Tietyt sairaudet – diabetes ja keuhkotaudit voivat altistaa taudille

Tämän lisäksi henkilöt, jotka eivät ole tottuneet viettämään aikaa korkeuksissa, voivat sairastua vuoristotautiin herkemmin kuin he, jotka ovat viettäneet aikaa aikaisemmin korkeammalla. Mitä useammin käyt vaikkapa laskettelemassa Alpeilla, sitä helpompi kehosi voi olla sopeutua tähän muuttuneeseen ilmanpaineeseen.

Huomioi kuitenkin, ettei fyysinen kunto usein vaikuta mahdollisuuksiin sairastua tai olla sairastumatta. On itse asiassa niin, että mitä aktiivisempi olet korkeuksissa, sitä herkemmin sille sairastut! Esimerkiksi ammattikiipeilijät voivat joskus altistua taudille, joten kuntoa ei kannata pitää mittarina riskinäsi sairastua taudille.

Suurin altistava tekijä onkin nopeus, jossa keho altistuu korkeuseroilla. Jos siis syöksyt matalalta vuorenhuipulle todella nopeasti, ei keho ehdi tottua muuttuvaan hapen määrään ja ilmanpaineeseen, vaan se reagoi siihen vuoristotaudin tavoin. Kenen tahansa tulee siis nousta korkeammalle hitaasti ja rauhallisesti.

Matkapojat

Löydä upeita matkatarjouksia 2024/25 lomiin! Rantalomia, kiertomatkoja, risteilyjä ja paljon muuta!

Etsi matkoja

Oireet

Vuoristotautia voi esiintyä kolmessa eri muodossa. Nämä ovat:

  • Akuutti vuoristotauti (AMS)
  • Aivoödeema (HACE)
  • Keuhkoödeema (HAPE)

Näistä AMS on vuoristotaudin lievin muoto, joka voi hoitamatta kehittyä joko aivoödeemaksi tai keuhkoödeemaksi. Onkin siis tärkeä kuunnella kehoa ja tunnistaa vuoristotaudin oireet hyvissä ajoin.

Vuoristotauti oireilee aluksi yleensä:

  • Päänsärkynä
  • Lihaskipuina
  • Heikotuksena ja huimauksena
  • Pahoinvointina

Nämä ensimmäiset oireet ilmenevät yleensä noin 12-24 tuntia korkealla saapumisesta. Niiden pitäisi oikean hoidon ja ennaltaehkäisyn avulla lieventyä parin päivän sisällä. Keho tottuu nimittäin vaihtuneeseen ilmanpaineeseen ajan myötä. Tätä prosessia voi helpottaa hoitamalla oireita heti niiden ilmaannuttua.

Vuoristotaudin jälkioireet voivat pahentua ja tauti voi muuttua juuri keuhko- tai aivoödeemaksi mikäli hoitoa ei aloiteta ajoissa. Tällöin edellä mainittujen oireiden lisäksi vuoristotauti voi aiheuttaa:

  • Hengenahdistusta
  • Univaikeuksia
  • Oksennusta ja ruokahalun puutetta
  • Koordinaatiovaikeuksia tai sekavuutta
  • Korkeaa kuumetta

Näiden oireiden ilmaantuessa sinun tulee välittömästi ottaa yhteyttä lääkäriin. Vuoristotauti voi hoitamattomana johtaa jopa kuolemaan.

Artikkeli jatkuu alempana
Löydä parhaat aktiviteetit tähän kohteeseen ja osta liput etukäteen!
Artikkeli jatkuu...

Vuoristotauti: kuinka ehkäistä tautia parhaiten?

Vuoristotaudin ehkäiseminen on mahdollista ja oireita voi lieventää. Ennaltaehkäisy on suositeltavaa aina, sillä etukäteen on mahdollista tietää kuka sairastuu vuoristotautiin ja kuka ei. Olitpa siis hyvässä fyysisessä kunnossa tai et, kannattaa kehoa valmistaa tuleviin korkeuseroihin, jos olet matkaamassa korkeuksiin.

Ennaltaehkäisy riippuu tietenkin hieman siitä, minne olet matkalla ja mitä tekemään. Jos kyseessä on korkealla laskettelu ja patikointi, tulee korkeuksiin nousta hitaasti. Esimerkiksi patikoidessa tai kiipeillessä, jokaista noustua kilometriä kohden tulisi aina viettää ylimääräinen lepopäivä. Yli 2 500 metrin korkeudessa ei päivittäistä nousua kannata olla enempää kuin 300 metriä päivässä.

Tämänkaltainen ennaltaehkäisy on helpointa. Siinä keho tottuu muuttuvaan ilmanpaineeseen ja laskevaan happitasoon turvallisemmin ja asteittain. Mitä nopeammin nousu tapahtuu, sitä pahemmin vuoristotauti yleensä oireilee.

Monissa laskettelukeskuksissa, varsinkin Alpeilla, majoittuminen tapahtuu usein alemmalla tasolla, joten vaikka rinteet ovatkin korkealla, ei yöpyminen tapahdu korkeuksissa, joissa on vuoristotaudin vaara. Jos huomaat vuoristotaudin oireita, kannattaa sinun laskeutua alemmas ja levätä.

Samoin kuin liian nopeasti nouseminen, voi liian nopea laskeutuminen olla ongelmallinen. Jos siis olet vaikkapa korkealla vuorella, kannattaa sinun oireiden ilmestyttyä aloittaa rauhallinen laskeutuminen, leväten tasaisin väliajoin ja samalla kun nautit vettä.

Aina korkealla matkatessa myös vedenjuonti auttaa ennaltaehkäisemään vuoristotautia. Korkealla vettä tulee juoda huomattavasti enemmän, jopa yli 5 litraa päivässä. Lisäksi on tärkeä syödä riittävästi. Nämä ovat tärkeitä vinkkejä varsinkin silloin, jos lennät korkealla sijaitsevaan kaupunkiin lomailemaan.

Hoito ja lääkitys

Vuoristotaudin hoito tulee aloittaa heti kun oireita alkaa esiintyä. Mitä enemmän oireita on, sitä nopeammin sinun kannattaa olla yhteydessä lääkäriin. Hoito kannattaa kuitenkin aina aloittaa sillä, että laskeudut korkealta alemmas niin paljon kuin mahdollista.

Lievien oireiden ilmestyessä kannattaa lisäksi muistaa:

  • Juoda riittävästi vettä
  • Syödä normaalisti
  • Levätä ja vältellä liian raskasta liikuntaa sekä muita fyysisiä ponnisteluja

Aivan liikkumattomana ei kannata olla, sillä kevyt liikunta parantaa hengitystaajuutta. Lievimmät oireet voi hoitaa siis itsenäisesti ja muutamassa päivässä. Lievään kipuun voi lisäksi nauttia tavallisia kipulääkkeitä.

Lääkehoitoon tulee hakeutua oireiden pahentuessa. Tällöin hoitona on lisähapen antaminen sekä erilaiset lääkehoidot, riippuen oireista ja niiden vakavuudesta.

Asetatsoliamidi

Lääke vuoristotautiinTutkimuksissa on todettu asetatsoliamidin auttavan lievittämään vuoristotaudin oireita. Tämä lääkitys lisää emäksen ja vetykarbonaatin eritystä munuaisissa, jonka johdosta veren happamuustasot paranevat. Lääkeaine auttaa kehoa sopeutumaan nopeammin uuteen ympäristöön.  Lääke voi auttaa lievittämään vuoristotaudin oireita tehokkaasti. Lääkkeen ostaminen sivuilta on helppoa ja sen voi saada käyttöönsä jo yhden arkipäivän sisällä.

Muista kuitenkin, että mikäli sinulla esiintyy aiemmin mainittuja vakavia oireita tai oireesi eivät häviä muutamassa päivässä ja lääkkeistä huolimatta, kannattaa lääkäriin olla yhteydessä. Vuoristotaudin hoito on tärkeää aloittaa heti, sillä hoitamatta voit altistaa itsesi hengenvaaraan.

ApolloApollo

Korvaako vakuutus vuoristotautia?

Matkavakuutus on jokaisen matkailijan tärkeimpiä asiakirjoja, jota ilman ei kannata ikinä matkustaa. Matkavakuutukset eroavat hieman sen suhteen korvaavatko ne vuoristotautia. Jotkin matkavakuutukset korvaavat taudin ja siitä aiheutuneen hoidon matkalla, kun taas toisissa sen korvaavuudesta tulee maksaa erikseen. Mikäli olet matkalla korkeille alueille, tulee sinun selvittää korvaako matkavakuutuksesi vuoristotautia. Sinun kannattaa ehdottomasti valita vakuutus, joka mahdollistaa vuoristotaudin kattavuuden, sillä se varmistaa, ettei matkasi pääty ongelmiin!

BOTTOM

Varaa loma edullisemmin - Tutustu äkkilähtöihin!

Avaa äkkilähdöt

Jätä kommentti