LomarengasLomarengas

Vilnan joulutori 2019 on täydellistä vaihtelua arkeen

Saattaa sisältää mainoslinkkejä.

Vilnan joulutori on vielä suuria Keski-Euroopan joulutoreja tuntemattomampi, mutta syyttä suotta. Liettuan pääkaupunki hurmaa ihanan kotoisalla ja perinteisellä joulutorillaan ja kaupunki kannattaa pitää mielessä seuraavaa joulumatkaa miettiessä.

Liettuaan tehdään yhä enemmän matkoja Suomesta, vaikkakin suurin osa suuntaa maahan kesäisin nauttimaan esimerkiksi maan laadukkaista kylpylöistä. Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan kannattaa kyllä suunnata talvellakin ja varsinkin kaupungin joulumarkkinat ovat ihastuttavat. Jos siis kaipaat vaihtelua joulunodotukseen, ota Vilnan joulutori lomaohjelmaasi!

Vilnan joulumarkkinat 2019 löytyvät aivan kaupungin keskustasta

Vilnan joulutori, eli Kalédos Sostinéje, järjestetään vuosittain Vilnan Katedros aikšté –aukiolla ja kaupungintalon kyljessä aivan kaupungin keskustassa. Tämä idyllinen tapahtumapaikka on helppo löytää ja lähistön suuri puistoalue on todella tunnelmallinen jouluvalaistuksessaan.

Joulumarkkinat ovat yleensä avoinna aina joulukuun ensimmäisestä päivästä tammikuun alkuun saakka. Juuri loppiainen on yleensä viimeisiä päiviä jolloin torilla voi vierailla ja esimerkiksi vuonna 2019 Vilnan joulutoria voi käydä ihastelemassa Joulukuun 1. päivästä aina tammikuun 7. päivään saakka.

Joulutori on normaalisti avoinna seuraavanlaisesti:

  • Maanantaista torstaihin klo 11.-21.00
  • Perjantaisin klo 12.-22.00
  • Lauantaisin klo 11.-22.00
  • Sunnuntaisin klo 11.-21.00

Toisin kuin monet muut joulumarkkinat, Vilnan joulutori on avoinna jouluna! Jouluaattona torille voi tulla fiilistelemään klo 12.-17.00 välillä, kun taas joulupäivänä ja tapaninpäivänä markkinat ovat avoinna klo 12.-22.00. Jos siis olet juuri jouluna Vilnassa, tule ihmeessä kokemaan torin maaginen tunnelma.

Artikkeli jatkuu alla
HintaopasHintaopas
Artikkeli jatkuu...

Vilnan joulutori kartalla

Vilnan joulutorilla on tekemistä ja tapahtumia

Mitä ihastuttavat joulumarkkinat Vilnassa sitten tarjoavat kävijälleen? Kaunis aukio täyttyy jouluvaloista ja perinteisistä puukojuista. Puukojuista löytyy runsaasti erilaisia herkkuja aina ihanasta joululeivästä lämmitettyyn glögiin. Lisäksi tarjolla on runsaasti käsitöitä, kuten erilaisia keramiikka-esineitä ja koruja. Kojuja on yleensä kymmenittäin, joten niiden valikoimista löytyy kivasti vaihtelua.

Lisäksi torille pystytetään valtaisa joulukuusi, jonka juurella on sitten joka vuosi erilaisia tapahtumia. Kuusen jouluvalot sytytetään muuten aina juuri ennen joulutorin avaamista. Tänä vuonna torin valot sytytetään siis marraskuun viimeisenä päivänä. Joulupukki tietenkin vierailee paikanpäällä poroineen, joten Vilnan joulutori voisi olla kiva kohde perhelomaan jouluna! Muutenkin alueella on kivasti erilaisia konsertteja ja jouluaiheisia esityksiä, joten torilla tapahtuu päivittäin aina jotakin kivaa!

Artikkeli jatkuu alla
EbookersEbookers
Artikkeli jatkuu...

Muutakin jouluista tekemistä ympäri Vilnan

Vaikka Vilnan joulutori onkin kaupungin suurin ja paras markkinapaikka, tapahtuu ympäri kaupungin runsaasti erilaisia jouluisia tapahtumia. Esimerkiksi juuri Vilnan kaupungintalon edusta muuntautuu joulun alla isoksi luistinradaksi, jossa voit viilettää luistimilla joulumusiikin tahtiin. Lisäksi koko kaupungin keskustaa kiertelee ihastuttava joulujuna, joka viihdyttää varsinkin perheen pienimpiä. Junan kyytiin pääsee esimerkiksi juuri joulutorin lähettyviltä. Kannattaa ehdottomasti ajella junalla, sillä näin näet Vilnaa hieman enemmänkin!

Lisäksi pienempiä joulumarkkinoita löytyy ympäri kaupungin. Vuoden 2019 joulutoreja löytyy esimerkiksi:

  • Vincas Kuridka –aukiolta, eli taideaukiolta 17.-22.12.2019
  • Vilnan rautatieaseman läheltä 6.12.2019-1.1.2020.
  • Kansainväliset joulumarkkinat kaupungintalon aukiolla 30.11.2019.

Erilaisia kirkkokonsertteja ja muita laulutapahtumia järjestetään lisäksi todella runsaasti ympäri Vilnan, joten joulutunnelmaan on todella helppoa virittyä!

Artikkeli jatkuu alla
Hotels.comHotels.com
Artikkeli jatkuu...

Jouluna Vilnaan nautiskelemaan tunnelmasta

Vilnan joulutori tarjoaa siis kivaa vaihtelua Keski-Euroopan tunnetuimpien joulutorien kylkeen. Tapahtumarikas tori on kivan pieni ja suhteellisen edullinen vaikkapa joululahjojen osteluun. Vilna on lisäksi todella kiehtova kaupunki muutenkin, joten joulunaloitus kaupungin kaduilla on hyvä ja mielekäs idea ihan koko perheelle.

Suuntaa siis Vilnan joulutorille ja nauti idyllisestä joulutunnelmasta!

Lisää tietoa: http://www.vilnius-events.lt/en/event/christmas-in-vilnius-2019/

[sc_fs_multi_faq headline-0=”h2″ question-0=”Milloin Vilnan joulutori järjestetään?” answer-0=”Vilnan joulutori järjestetään 1.12.2019 – 7.1.2019.” image-0=”” headline-1=”h2″ question-1=”Milloin joulutori on auki?” answer-1=”Maanantaista torstaihin klo 11.-21.00 Perjantaisin klo 12.-22.00 Lauantaisin klo 11.-22.00 Sunnuntaisin klo 11.-21.00″ image-1=”” headline-2=”h2″ question-2=”Missä joulutori järjestetään?” answer-2=”Joulutori järjestetää Vilnan Katedros aikšté –aukiolla kaupungintalon vieressä.” image-2=”” headline-3=”h2″ question-3=”Mitä muita joulutoreja Vilnasta löytyy?” answer-3=”Vincas Kuridka –aukiolta, eli taideaukiolta 17.-22.12.2019 Vilnan rautatieaseman läheltä 6.12.2019-1.1.2020. Kansainväliset joulumarkkinat kaupungintalon aukiolla 30.11.2019.” image-3=”” count=”4″ html=”false” css_

LomarengasLomarengas

Lue lisää aiheeseen liittyvää:

Naantalin KylpyläNaantalin Kylpylä

Jätä kommentti