LomarengasLomarengas

Tanska

Saattaa sisältää mainoslinkkejä.

Tanska on pikkuruinen maa varustettuna suurella sydämellä. Maa tarjoaa kauniita maisemia, viihtyisää kulttuuria ja kiehtovia kohteita. Tanska on helppo ja leppoisa kohde, eikä ihme, että maa onkin suosittu perhelomalaisten keskuudessa.

Tanska on yksi Euroopan pienimmistä maista, mutta koostansa huolimatta siellä riittää nähtävää. Tanskalla on rantaviivaa jopa 7 000 kilometriä ja tämä antaa maalle merellisen vivahteen ja hienot mahdollisuudet rantalomaan. Tanskaan kuuluu myös pikkuruisia saaria, joihin on hauska tutustua vaikkapa pyöräillen.

Maan kulttuuri on täynnä viikinkihistoriaa, johon voi tutustua eri kohteissa ympäri maan. Tanska kiehtoo matkailijoita myös kuuluisien ravintoloiden, designin ja elokuvataiteen avulla. Maassa täytyy ehdottomasti kokea maailmankuulu tanskalainen voileipä, smørrebrød.

Tanska on loistava perhelomakohde ja moni perheen pienin haluaakin tutustua Legolandiaan, joka sijaitsee Billundin kaupungissa. Kööpenhamina ja Århus ovat myös suosittuja matkakohteita.

Artikkeli jatkuu alla
HintaopasHintaopas
Artikkeli jatkuu...

Sään puolesta Tanska on kauneimmillaan huhtikuun ja lokakuun välillä. Ilmasto on kuitenkin suhteellisen lempeä läpi vuoden, joten pelkkää kaupunkilomaa halavat voivat matkata maahan myös talvella.

Ihastu siis Tanskan idyllisiin pikkukaupunkeihin ja hurmaavaan kulttuuriin!

LomarengasLomarengas

Naantalin KylpyläNaantalin Kylpylä

Jätä kommentti