Sisällysluettelo
Joulumatka Riikaan vie sinut rentouttavaan ja kauniiseen miljööseen. Riika on jouluna täynnä taikaa ja viihdyttävää ohjelmaa, eikä joulumatka kaupunkiin todellakaan tarkoita vararikkoa!
Latvian pääkaupunki Riika on mainio lomakohde. Sinne on edullista matkata läpi vuoden ja varsinkin joulunaikaan Riika on ehdottoman ihana paikka vierailuun. Riian joulutori ja tunnelma viihdyttävät matkailijaa juuri jouluna. Kaupunki ottaa joulunvieton todella tosissaan jouluvaloineen ja -viihteineen. Mikäli haluat hieman erilaisen joulun, ovat joulumatkat Riikaan loistava valinta. Tässä tietoja siitä, mitä voit matkaltasi oikein odottaa.
Riika joulun aikaan on täynnä tunnelmaa
Joulumatka Riikaan on täynnä ihastuttavaa ja rentouttavaa tekemistä. Riian vanhakaupunki on ehdottomasti jouluajan tunnelmallisimpia paikkoja. Aluetta koristava kauniit jouluvalot ja isolla aukiolla on kaunis joulutori kojuineen. Torilla on myös suuri koristeltu joulukuusi, joka kertomusten mukaan on maailman ensimmäisiä koristeltuja joulukuusia.
Riika joulun aikaan ei myöskään tarkoita täydellistä hiljentymistä, vaan kaupat ovat auki joulunpyhinäkin – toki hieman eri aikataululla kuin normaalista. Voit siis löytää itsesi tekemästä ostoksia tai nauttimasta kahvista vanhankaupungin pienissä kahviloissa joulupäivänä. Ravintoloissa on erilaisia jouluruokailuja, mutta paikkavaraus pyhiksi on hyvä tehdä etukäteen.
Lisäksi kaupunki on todella koristeltu ja siksi kävelyretki kauniilla kaduilla on yksi kivoimpia jouluaktiviteetteja. Jouluvaloissa ei säästellä ja usein kaupungissa järjestetään erilaisia tapahtumia jouluisten näyttelyiden osalta. Muun muassa joulukuusinäyttely on ollut perinteinen tapahtuma, jolloin ympäri kaupungin löytyy taiteilijoiden tekemiä joulukuusia. Lisäksi kaupunki on usein pistänyt pystyyn kivan jänismaailman viihdyttämään varsinkin perheen pienimpiä!
Joulumatka Riikaan antaa mahdollisuuden tutustua lisäksi muun muassa:
- Riian lukuisien kirkkojen upeisiin joulukonsertteihin
- Viehättäviin luistinratoihin
- Rekiajeluihin sekä viihdyttäviin tonttumaailmoihin lapsille
- Ravintoloiden erityisiin jouluruokiin ja –juomiin
Museoihin ja nähtävyyksiin ovat rajoitetut aukioloajat niin aattona kuin joulupäivänäkin, niiden ollessa useimmiten kiinni. Jos kuitenkin viihdyt Riiassa hieman pidempään, kannattaa erilaisissa museoissa ja nähtävyyksissä vierailla pyhien ulkopuolella. Varsinkin ennen joulua nähtävyyksissä voi virittäytyä jouluiseen tunnelmaan helposti.
Koe ihana Riian joulutori
Joulumatka Riikaan tarkoittaa tietysti myös vierailua kaupungin ihanalla joulutorilla. Vanhankaupungin keskeisimmällä aukiolla sijaitseva tori on täynnä ihastuttavia kojuja, jotka ovat pullollaan käsitöitä ja latvialaisia jouluherkkuja. Riian joulutori tarjoaa muun muassa:
- Paikallista glögiä, eli karsts vinsiä
- Tyrnimarjamehua
- Latvialaisia joulumakkaroita
- Mehiläisvahakynttilöitä
- Kauniita latvialaisia villamyssyjä
Jouluna tori on avoinna jouluaattona, joten voit virittäytyä joulumarkkinoilla jouluiseen tunnelmaan kuuman glögin ja pipareiden parissa!
Kotisivut: http://www.vzt.lv/default
Näin onnistuu joulumatkat Riikaan
Kuinka sitten matkata jouluna Riikaan? Joulumatkat onnistuu tietenkin omatoimisesti ja löydät runsaasti erilaisia vaihtoehtoja majoituksen ja matkojen suhteen. Pääset Riikaan halvalla, kun tutkit kaikkia mahdollisia matkatoimistoja sekä matkaportaaleita ja niiden äkkilähtöjä.
Tämän lisäksi valmiita joulumatkoja Riikaan tarjoavat muun muassa Ikaalisten Matkatoimista ja Matkapojat, joihin löydät linkit tämän artikkelin alusta.
Matkapoikien joulumatka kestää neljä päivää ja edulliseen matkaan sisältävät majoitukset aamiaisineen sekä kuljetukset Riikaan. Voit lisäksi nauttia opastetusta kierroksesta Riian kaupungissa lisämaksusta.
Ikaalisten Matkatoimiston matka on kolmen yön matka ja hintaan sisältyvät majoitukset sekä matkat. Hotelliin kuuluu aamiainen ja lisämaksusta on mahdollista nauttia ohjattua ohjelmaa suomea puhuvan oppaan johdolla.
Tee joulustasi unohtumaton ja rentouttava
Kun siis haluat jouluusi hieman vaihtelua, kannattaa joulumatka Riikaan. Rentouttava tunnelma ja edulliset matkat takaavat että joulusi on unohtumaton ja rentouttava. Anna siis kauniin kaupungin viehättää ja vietellä sinut tänä vuonna!