Vinkkejä Krakovaan liikkumisesta ruokaelämyksiin

Puolan kaunis ja historiallinen Krakovan kaupunki viehättää monipuolisuudellaan. Katsasta siis tästä parhaimpia Krakovan vinkkejä, jotta matkasi kaupunkiin olisi onnistunut!

Krakova on kovaa tahtia kasvattamassa suosiotaan loistavana kaupunkikohteena. Tämä ei ole ihme, sillä kaupunki tarjoaa runsaasti nähtävää ja tekemistä läpi vuoden, viihdyttäen niin aikuismatkailijoita että perheitä. Krakova on lisäksi kivan edullinen kaupunki pieneen hemmotteluun arjen keskellä. Tässä siis parhaita Krakovan vinkkejä onnistuneeseen lomaan kaupungissa!

Vinkkejä Krakovaan majoittumisen suhteen

Krakovan hintataso on varsin edullinen, joten majoitusta löytyy hyvällä hintalaatusuhteella ihan kaikenlaisille matkabudjeteille. Kivointa aluetta on varsinkin vanhankaupungin alue, joka on kuitenkin hieman hintavampaa verrattuna joihinkin muihin alueisiin. Keskeinen sijainti on kuitenkin todella hyvä ja alueen hotellit lisäksi todella laadukkaita.

Edullista majoitusta löytyy hieman keskustan ulkopuolelta, esimerkiksi Kleparzissa tai Kazimierzissa. Jos haluat lisätä lomaan hieman hemmottelua, kannattaa harkita paikallista kylpylähotellia! Niitä on Krakovassa runsaasti ja voit nauttia hotelleissa todella laadukkaista ja edullisista spa –palveluista lomasi ohessa.

ApolloApollo

Vinkit Krakovassa liikkumiseen

Krakovassa on helppo liikkua kävellen keskustan alueella ja nähdä monia kiehtovia nähtävyyksiä. Käveleminen on hyvä valinta varsinkin hyvällä säällä ja erityisesti kaupungin vanhakaupunki on todella kaunista aluetta kävelyretkeen. Jos tykkäät pyöräilystä, Krakovassa on runsaasti kaupunkipyöriä, joita voi vuokrata pientä maksua vastaan. Pyöräileminen on keskustan alueella lisäksi varsin helppoa!

Julkinen kuitenkin toimii myös todella kätevästi ja sitä varten kannattaa harkita Jakdojade –sovelluksen lataamista puhelimeen (Apple & Android). Sen avulla voit tutkia vaihtoehtoja ja nähdä parhaimmat reitit. Liikkuminen julkisilla on todella halpaa, eikä muutamaa euroa enempää tarvitse päivän aikana käyttää matkustamiseen.

Vinkkejä Krakovan nähtävyyksiin

Krakovassa on runsaasti nähtävää ja niitä ehdottomia nähtävyyksiä loma-ohjelmistoon ovat ainakin:

Apollo – Krakova

Löydä parhaat lomatarjoukset Krakovaan!

Etsi lomatarjouksia

Varsinkin kauempana oleviin Wieliczkan suolakaivoksiin sekä Auschwitziin kannattaa varata retket jo etukäteen. Etsi täältä retki Krakovasta Auschwitziin. Viime tingassa etsittynä voi olla ettet pääsekään haluamaasi aikaan tai maksat retkestä rutkasti enemmän.

Lisäksi kannattaa huomioida, että monet Krakovan museot avaavat ovensa ilmaiseksi kerran viikossa. Päivä ja käytäntö vaihtelevat hieman eri museoiden välillä, joten tutki museoiden kotisivut. Pääsymaksut eivät toki ole normaalistikaan kovin kalliit, mutta ilmainen pääsymaksu mahdollistaa todellisen budjettimatkailun!

Matkapojat

Löydä upeita matkatarjouksia 2024/25 lomiin! Rantalomia, kiertomatkoja, risteilyjä ja paljon muuta!

Etsi matkoja

Parhaat ruokavinkit Krakovaan

Puola on erinomainen kohde herkkujen ja hyvän ruuan sekä juoman ystäville. Puolalainen keittiö tarjoaa runsaasti erilaisia makuelämyksiä, joihin kannattaa tutustua Krakovan lomalla. Varsinkin paikalliset leipomot tulee ottaa loma-ohjelmistoon.

Ruuan ja juoman osalta tärkeimpiä Krakovan vinkkejä on maistella ainakin näitä tuotteita:

  • Zpiekankaa eli patonkimaista sämpylää
  • Maczankaa, joka on krakovalainen hampurilainen, jonka löytää Andrus ruokakojuista
  • Pierogie taikinanyyttejä
  • Paikallista vodkaa ja olutta

Herkkusuiden kannattaa suunnata varsinkin Kamierzin kaupunginosaan. Tämä vanha juutalainen kaupunginosa on nimittäin täynnä ihania ravintoloita ja kahviloita. Lisäksi alueella on runsaasti katuruokakojuja.

Artikkeli jatkuu alempana
Löydä parhaat aktiviteetit tähän kohteeseen ja osta liput etukäteen!
Artikkeli jatkuu...

Milloin Krakovaan kannattaa suunnata

Entäpä sitten milloin Krakovan loma kannattaa tehdä? Vinkkejä Krakovaan tekemisen ja näkemisen suhteen riittää läpi vuoden, joten loman voi tehdä kaupunkiin milloin tahansa. Kevät, kesä ja syksy luovat omaa kauneutta tähän kaupunkiin ja lämmin sää tekee kaupunkilomasta tietysti varsin kivan. Mutta talvella pubit ja tunnelmalliset ravintolat lämmittävät kyllä mieltä, vaikkei ulkona niin kaunista olisikaan. Lisäksi Krakova on ehdoton joululomakohde, sillä Krakovan joulumarkkinat ovat yhdet Euroopan kauneimmista!

Näitä Krakovan vinkkejä noudattamalla voit siis viettää rentouttavan ja tunnelmallisen loman kauniissa kaupungissa!

BOTTOM

Varaa loma edullisemmin - Tutustu äkkilähtöihin!

Avaa äkkilähdöt

Lue lisää aiheeseen liittyvää:

Jätä kommentti