Rooma joulukuussa – ikuisen kaupungin kaunis joulu

Rooman ikuinen kaupunki tunnetaan ehkä paremmin kuumista kaduista ja maukkaasta gelatosta. Mutta Rooma on joulukuussa varsin romanttinen tuttavuus, joka lisätä matkalistalle.

Rooma on joulukuussa täynnä jouluista tunnelmaa ja romantiikkaa. Kadut ovat hieman tyhjemmät matkailijoista, kaupungin hintatason ollessa varsin edullinen. Säänkään puolesta Roomaa ei kannata vältellä talvisin. Kirpeä talvisää antaa kaupungille tunnelmaa, kahviloiden tarjotessa ihastuttavia talvisia italialaisia herkkuja. Tämä Euroopan ihastuttavin kaupunki on siis talvellakin tutustumisen arvoinen kohde!

Millainen on Rooman sää joulukuussa?

Talvi alkaa virallisesti Roomassa vasta aivan joulukuun lopussa ja siksi sää onkin vielä joulukuussa varsin syksyinen, eikä suinkaan talvinen. Rooma on joulukuussa säänsä puolesta kuitenkin melko vaihteleva, joten sääkarttojen tarkkailu ennen matkaa kannattaa, jotta tiedät varmasti mitä laukkuun kannattaa pakata.

Vaikka tarkkoja lämpötiloja onkin vaikea ennustaa aina etukäteen, on Rooman lämpötilat keskimäärin hyvin samankaltaiset joulukuussa vuodesta toiseen.

Lämpötila joulukuussa on keskimäärin:

  • +13 astetta päivisin
  • +4 astetta öisin
  • Alimmillaan mahdollisesti nollan molemmin puolin
  • Ylimmillään mahdollisesti jopa yli +16 astetta
Apollo – Rooma

Löydä parhaat lomatarjoukset Roomaan!

Etsi lomatarjouksia

Joulukuussa voi lisäksi sadella hieman vettä, mutta sateet ovat usein huomattavasti marraskuuta vähäisempiä. Vettä sataa keskimäärin noin yhdeksän päivää kuukaudesta, sademäärän ollessa joulukuussa noin 96 millimetriä. Hyvin harvoin voi joulu Roomassa tietää lumisadetta.

Rooma joulukuussa lupaa siis leutoja säitä, joskin lämpötilat voivat vaihdella. Leudon kirpeä ilma luo kuitenkin omaa jouluista tunnelmaa, eikä Roomassa tarvitse palella ihanien kahviloiden ansiosta.

ApolloApollo

Rooma on joulukuussa täynnä joulun taikaa

Jos suuntaat Roomaan joulukuussa, voit odottaa monta mukavaa kokemusta. Monien muiden Euroopan suurkaupunkien tapaan Roomasta löytyy joulumarkkinoita ja jouluisia tapahtumia. Katujen varsia ja kauppojen ikkunoita koristavat lisäksi kauniit joulukoristeet, jotka tekevät kauniista kaupungista vieläkin ihanamman. Jouluisia koristuksia ja erikoisia näyttelyitä löytyy:

Rooman museot ja historialliset nähtävyydet ovat avoinna ilmaiseksi aina kuun ensimmäisenä sunnuntaina. Siksi joulukuun alku onkin hyvää aikaa matkustaa Roomaan ihastelemaan sen tunnetuimpia nähtävyyksiä!

Matkapojat

Löydä upeita matkatarjouksia 2024/25 lomiin! Rantalomia, kiertomatkoja, risteilyjä ja paljon muuta!

Etsi matkoja

Joulu Roomassa on itsessään elämys, sillä katolilaisena maana Italiassa on joulun aikaan runsaasti perinteikkäitä tapahtumia. Jouluyönä Pyhän Pietarin kirkossa järjestettävä messu on unohtumaton kokemus – huomioi että messuja on muissakin Rooman kirkoissa. Pyhän Pietarin kirkkoon tulee ostaa liput jo hyvissä ajoin!

Urheilun ystäville tarjoilee Rooma joulukuussa esimerkiksi jalkapalloa. Rooman huippuseurat AS Roma ja Lazio pelaavat useita kotiotteluita tänä vilkkaana jalkapallokuukautena, joten niihin kannattaa katsastella lippuja. Italialainen jalkapallotunnelma viehättää heitäkin, jotka eivät lajia seuraa normaalisti sen suuremmin.

Italiaan ja varsinkin Roomaan ei voi tietenkään matkata tutustumatta herkulliseen ruokakulttuuriin. Rooma on täynnä kahviloita ja ravintoloita, joissa nauttia pastaa, pitsaa ja maukkaita italialaisia jälkiruokia.

Joulukuussa Roomassa tulee maistella varsinkin:

  • Panettonea eli perinteinen joulupulla
  • Kuumaa kaakaota
  • Frappea eli vaahtoavaa jääkahvia
  • Minestraa eli spagetti-kasviskeittoa
Artikkeli jatkuu alempana
Löydä parhaat aktiviteetit tähän kohteeseen ja osta liput etukäteen!
Artikkeli jatkuu...

Joulukuinen Rooma ei ole niin täynnä matkailijoita

Rooma joulukuussa on muita talvikuukausia vilkkaampi matkailijoiden suhteen, mutta tämä ei silti tarkoita aivan kesänkaltaisia ihmismassoja. Siispä Rooman tunnetuimmat nähtävyydet voi kierrellä hieman väljemmissä tunnelmissa. Tämän lisäksi majoitusta on mahdollista löytää varsin edullisesti, sillä Rooman hinnat tipahtavat hieman kesän kiireisimmistä kuukausista. Halpojen lentojenkin löytäminen jouluksi Roomaan on todella helppoa.

Lähde siis viettämään unohtumatonta ja hauskaa joulukuuta Roomaan!

BOTTOM

Varaa loma edullisemmin - Tutustu äkkilähtöihin!

Avaa äkkilähdöt

Lue lisää aiheeseen liittyvää:

Jätä kommentti